maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sosiaalisen median välineisiin, verkkoyhteisöihin ja palveluihin tutustelua. :)

1a)

Tämänkertaisista oppimistehtävistä ensimmäisenä on tehtävä, joka on numeroitu 1a:ksi. Tehtävänä on kirjoittaa tänne blogiin kolmesta itselleni tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä. En kovinkaan monipuolisesti ole erilaisia sosiaalisen median palveluita käytellyt, jos vertaa vaikkapa valtaosaan muista tietojenkäsittelyn opiskelijoista. Valitsin tähän tehtävään Facebookin, Irc-gallerian ja Google Driven.

Facebook on ylivoimaisesti eniten käyttämäni sosiaalisen median palvelu. Käytännössä jo parin vuoden ajan on tietokoneen käynnistettyäni käynnistynyt ensimmäisenä myös Facebook. Facebookia käytän lähinnä yhteydenpitovälineenä, elikä pikaviestejä tulee paljon läheteltyä ja ne ovatkin aika pitkälti korvanneet normaalit tekstiviestit, kun Facebook-sovellus löytyy myös kännykästä sekä itseltäni että kavereiltanikin. Facebookissa tulee silloin tällöin myös jaettua tilapäivityksiä. Harvoin tulee jaettua mitään kovin henkilökohtaista, mutta hauskoja videoita linkkailen, kuvia jaan ja ryyppyseuraa etin. :D Lisäksi tulee useasti jumitettua Facebookkiin selailemaan kavereiden tilapäivityksiä. Facebook toimii myös yhteydenpitovälineenä kahdelle eri bändilleni, sekä jalkapallojoukkueelle.

Irc-galleriaa en ole käyttänyt vuosikausiin, kun Facebook on tehnyt sen kohdallani tarpeettomaksi. Irc-galleria oli teinivuosina Messengerin lisäksi se työkalu, jolla kavereiden kanssa pysyttiin yhteyksissä. Olen aikaa sitten jo poistanut tunnukseni sieltä, eikä mitään järkevää syytä ole sinne enää liittyäkään. :)

Google Driveen ja Google Docsiin olen tutustunut n. 2,5 vuotta sitten koulutöiden kautta. Google Drive(+Docs) on pilvipalvelu, jossa on helppo luoda, muokata ja jakaa mm. Office-tiedostoja, kuten Word- ja PowerPoint-dokumentit. Driveen integroidussa Google Docsissa dokumentteja voidaan muokata yhtäaikaisesti usean käyttäjän toimesta siten, että tehdyt muutokset näkyvät kaikille reaaliajassa. Driveen pystyy tallentamaan toki kaikenlaisia muitakin tiedostoja 15GB:hen saakka. Lisätila on mahdollista, mutta myös maksullista.

1b)

Toisena oppimistehtävänä on perehtyä yhteen aiemmin vieraaseen sosiaalisen median sovellukseen. Valitsin Twitterin. Twitter on maailmanlaajuisesti hyvin suosittu ja käytetty mikroblogipalvelu, jossa voi jakaa "tviittejä" eli korkeintaan 140 merkin mittaisia päivityksiä. Kaikki, mitä jaat Twitterissä on välittömästi koko maailman katsottavissa. Toki myös Twitteristä löytyy yksityisviesti-toiminto, mutta "tviittejen" eli päivitysten yleisöä ei pystytä rajaamaan kuten esim. Facebook-päivitysten yleisön.

Loin Twitteriin tunnuksen (@Pukkeli), etsin käyttäjistä lempibändejäni, lempijalkapalloilijoitani ja muita kiinnostavia seurattavia, ja nyt etusivulla näyttääkin jo olevan yhtä jos toisenkinlaista mielenkiintoista tviittiä. :) Aion jatkossa lisätä itselleni mielenkiintoisia seurattavia sen mukaan, kun niitä tulee vastaan. Itse en ajatellut ainakaan vielä alkaa sen kummemmin tviittailemaan, koska eipäs minulla mitään järkevää asiaa maailmalle nyt satu olemaan. :D Olenpas nyt kuitenkin luonut Twitter-tilin, ja taas on enemmän sosiaalista mediaa seurattavana!

1d)

Raution Timon blogi: http://heimiekibloggaan.blogspot.fi/ :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti